Tutustuin Joseph Smith nuorempaan marraskuussa 1825. Hän oli
silloin "rahankaivelijoiksi" kutsutun miesjoukon palkkaama.
Hänen toimenaan oli, tai hän teeskenteli niin, selvänähdä
hattuun pannun kiven kautta naama hattuun painettuna. Hän teeskenteli
löytävänsä tällä tavoin mineraaleja
ja piilotettuja aarteita. Siihen aikaan hän vaikutti ajattelemattomalta
nuorelta mieheltä ei erityisen oppineelta, ja hän
oli hyvin nenäkäs ja hävytön isälleen.
Smith
ja hänen isänsä olivat majoittuneina useiden muiden
"rahankaivelijoiden" kanssa talossani etsiessään
kaivelemalla kaivosta, jonka piti oleman espanjalaisten vuosia sitten
avaaman ja hyödyntämän.
Nuori
Smith rohkaisi aluksi suuresti "rahankaivelijoita", mutta
kun he kaivellessaan pääsivät lähelle paikkaa,
josta hän väitti löytyvän suunnattoman suuren
aarteen, hän sanoikin että lumous oli niin vahva, ettei
hän pystynyt näkemään.
Silloin
he lannistuivat ja hajaantuivat pian sen jälkeen. Tämä
sattui siinä marraskuun 17. päivän 1825 tienoilla.
Yksi kumppanuksista antoi minulle 12.68 dollarin arvoisen maksusitoumuksen
majoituksestaan, mutta se on yhä maksamatta.
Näiden
tapahtumien jälkeen nuori Smith kävi kodissamme useita
kertoja ja pyysi viimein suostumustani naidakseen tyttäreni
Emman. Kieltäydyin ja selitin hänelle syyni; näihin
kuului se, että hän oli outo ja harjoitti liiketointa,
jota en voinut hyväksyä; silloin hän lähti matkaansa.
Ei kulunut
kauankaan kun hän palasi minun ollessani poissa kotoa ja vei
tyttäreni mukanaan New Yorkin valtioon, missä he avioituivat
ilman minun hyväksyntääni ja suostumustani.
Kun he
olivat saapuneet Palmyraan [Manchesteriin] New Yorkissa, Emma kirjoitti
minulle kysyen voisiko hän saada omaisuutensa, johon kuului
vaatetusta, kalustoa, lehmiä jne. Vastasin, että hänen
omaisuutensa oli tallella ja hänen käytettävissään.
Jonkin ajan kuluttua he palasivat mukanaan Peter Ingersol[l], ja
päättivät sitten että he muuttaisivat pois.
He asuivat kotini lähistöllä.
Smith
väitti minulle, että hän oli jättänyt sikseen
sen mitä hän sanoi "lasiinkatsomiseksi", ja
että hän odotti joutuvansa tekemään lujasti
töitä elannokseen, ja että hän oli halukas niin
tekemään. Hän järjesti myös niin että
poikani Alva Hale menisi Palmyraan ja muuttaisi hänen (Smithin)
irtaimistonsa tänne. Sitten hän palasi Palmyraan ja pian
sen jälkeen Alva, joka oli suostunut järjestelyyn, meni
sinne ja palasi Smithin ja hänen perheensä kanssa.
Pian
tämän jälkeen minulle kerrottiin, että he olivat
tuoneet mukanaan ihmeellisen levykirjan. Minulle näytettiin
laatikkoa, missä niitä kuulemma pidettiin. Kaikesta päätellen
laatikkoa oli käytetty tavallisenkokoisten ikkunalasien säilytykseen.
Minun
sallittiin tunnustella laatikon painoa, ja he antoivat minun ymmärtää,
että kirjalevyt olivat silloin laatikossa jonka sisälle
minun ei kuitenkaan sallittu katsoa.
Kysyin
Joseph Smith nuoremmalta, kenen sallittaisiin ensimmäiseksi
nähdä levykirja? Hän sanoi, että jonkun pienen
lapsen. Silloin kävin tyytymättömäksi ja tiedotin
hänelle, että jos talossani oli jotakin sellaista jota
minun ei sallittaisi nähdä, hänen täytyisi viedä
se pois; ellei hän tekisi sitä, niin silloin varmasti
katsoisin sitä. Sen jälkeen sanottiin, että levyt
oli piilotettu metsään.
Suunnilleen
näihin aikoihin ilmestyi Martin Harris näyttämölle,
ja Smith alkoi tulkita merkkejä tai hieroglyfejä, joita
hänen mukaansa oli kaiverrettu levyihin, Harrisin kirjoittaessa
muistiin hänen tulkintansa. Puhuttiin, että Harris kirjoitti
muistiin 116 sivua ja hukkasi ne.
Pian
tämän tapahtuneen jälkeen Martin Harris kertoi minulle,
että hänen täytyisi saada suurempi todistus, ja että
hän oli puhunut Josephin kanssa siitä Joseph sanoi
hänelle, ettei hän voisi tai uskaltaisi näyttää
hänelle levyjä, mutta että hän (Joseph) menisi
metsään missä levyt olivat, ja kun hän palaisi,
Harrisin piti seurata hänen jälkiään lumessa
ja etsiä kirja, ja tutkia sitä itsekseen.
Harris
kertoi minulle jälkeenpäin seuranneensa Smithin ohjeita,
mutta että hän ei ollut kyennyt löytämään
levyjä, ja oli yhä tyytymätön. Sinä päivänä
jolloin tämä tapahtui, menin taloon jossa Joseph Smith
nuor. asui ja missä hän ja Harris puuhasivat kirjan kääntämisen
parissa.
Kummallakin
oli paperinpala, jolle oli kirjoitettu jotakin ja jota he vertailivat
keskenään, ja jotkut sanoista kuuluivat "palvelijani
etsii suurempaa todistusta, mutta hänelle ei voi antaa suurempaa
todistusta".
Niissä
sanottiin myös jotain että "kolmen pitää
näkemän esine" kai se tarkoitti levykirjaa,
ja että "elleivät ne kolme noudata aivan täsmälleen
ohjeita, niin esine otetaan heiltä".
Kysyin,
kenen sanoja ne olivat, ja joko Joseph tai Emma (uskoisin että
se oli Joseph) kertoi minulle, että ne olivat Jeesuksen Kristuksen
sanoja. Silloin sanoin heille, että pidin koko juttua silmänlumeena,
ja neuvoin heitä hylkäämään sen.
Tapa,
jolla he teeskentelivät lukevansa ja tulkitsevansa, oli sama
kuin se kun hän näki rahankaivelijoita varten, kivi hatussaan
ja hattu kasvoilla, samaan aikaan kun levykirja oli metsässä!
Tämän
jälkeen Martin Harris lähti pois, ja Oliver Cowd[e]ry
tuli kirjoittamaan Smithin sanelua, kun hän tulkitsi ylläolevan
kuvailun mukaisesti. Tämä on sama Oliver Cowd[e]ry, jonka
nimi löytyy Mormonin kirjasta. Cowd[e]ry jatkoi Smithin kirjurina
toimimista kunnes Mormoni kirja oli saatettu loppuun ja ymmärretty,
luulisin.
Joseph
Smith nuorempi asui lähelläni jonkin aikaa tämän
jälkeen, ja minulla oli hyvä tilaisuus tutustua häneen,
ja tutustua jonkin verran hänen kumppaneihinsa, ja uskon tunnontarkasti
yksityiskohtaisesti kertomieni tosiasioiden pohjalta, ja monien
muiden olosuhteiden pohjalta, joita en pidä tarpeellisina kertoa,
että koko "Mormonin kirja" (niin kuin sitä kutsutaan)
on typerä sepitys valheita ja pahuutta, pantu kokoon spekulointia
varten, ja niin että se huiputtaisi hyväuskoisia ja varomattomia
ja jotta sen tekijät voisivat elää petkutuksen
nielleiden tuottamilla voitoilla.
ISAAC HALE.
Myönnetty todeksi ja hyväksytty edessäni, maaliskuun
20, 1834.
CHARLES DIMON, rauhantuomari.
|