Perustietoa



Uskova ja uskostaan luopunut


On erittäin mahdollista, että uskovaista ei uhkaa mikään niin kuin uskostaan luopuneen olemassaolo. Lieventääkseen ristiriitaa tosiuskovaisen on oletettava, että hänen oma erityinen uskojärjestelmänsä on niin ilmeisen totta, ettei kukaan tosiasioihin täysin perehtynyt avomielinen etsijä voi mitenkään olla hyväksymättä sitä.
Tämän oletuksen kumoamista edustaa todellisessa maailmassa uskostaan luopunut. Kun epäuskoisten olemassaololle voidaan antaa monenlaisia lähteitä — Vihollisen työ tai tahallinen (eli kapinallinen) umpimielisyys tai jopa joissakin tapauksissa kelvottomuus pelastukseen, kuuluu uskostaan luopunut aivan toiseen luokkaan.
Uskostaan luopunut määritellään henkilöksi, joka kerran on täysin hyväksynyt tietyn järjestelmän opit ja käytännöt, joka on ottanut osaa sen rituaaleihin, ja joka on puolustanut sitä epäuskoisten hyökkäyksiä vastaan. Uskostaan luopunut on kuitenkin jossakin vaiheessa päätynyt siihen lopputulokseen, että järjestelmä on älyllisesti kestämätön ja on luopunut uskosta vaihtaen sen joko johonkin toiseen rakennelmaan tai sitten johonkin vapaa-ajattelun systeemiin.
Täten uskostaan luopunut ei voi olla olemassa uskovaisen maailmankatsomuksessa. Hänen psykologisessa kokoonpanossaan ei ole paikkaa jollekulle, joka täysin hyväksyi suunnan opit ja ehdottomasti sen ilmaisutavat, ja joka kuitenkin myöhemmin hylkäsi järjestelmän. Sellaisen henkilön pelkkä olemassaolo synnyttää uhan sille tarkalle mielen tasapainottelulle, johon kaikki uskovaiset osallistuvat.
On kiintoisaa havaita, että jotkut luopumusta kohtaan käytetyistä puolustuskeinoista ovat kehittyneet kaikissa uskonsuunnissa tuhansien vuosien kuluessa. Suurimman osan ajasta uskova käyttää näitä suojautumiskeinoja täysin tiedottomalla tavalla, sillä syy näiden suojautumiskeinojen olemassaololle nostaa jo sinällään esiin epämukavia kysymyksiä.
Useimmat uskonsuunnat käyttävät kahta puolustuslinjaa. Ensimmäinen on se, että minimoidaan luopumuksen mahdollisuuskin. Toinen on se, että vähennetään uskosta luopuneen olemassaolon synnyttämää uhkaa uskovaisen järjestelmälle.

Ensimmäinen puolustuslinja
Luopumusta voidaan vähentää hyökkäämällä sen lähdettä — järkeä ja loogista ajattelua — vastaan. Useimmat uskonsuunnat ovat taipuvaisia mustaamaan riippumatonta ajattelua mennen jopa niin pitkälle, että kuvailevat sen olevan Vihollisesta. Samanaikaisesti nämä suunnat korostavat, miten usko ei ole ainoastaan vaihtoehto, vaan tosiasiallisesti parempi opas totuuteen.
Satojen vuosien ajan monet uskonnolliset johtajat ovat huomanneet, miten jonkin tietyn järjestelmän ulkopuolisille ideoille ja väitteille altistuminen usein auttaa uskovaisen alkuun luopumukseen johtavalla polulla. Tämä on tiedottomasti johtanut luontaiseen epäluuloon riippumatonta ajattelua kohtaan, jopa koulutusta kohtaan yleensä.
Joissakin suunnissa, eritoten idästä kotoisin olevissa, järkeä pidetään suorana haittana valaistumiselle. Niinpä uskovaisia opetetaan tyhjentämään mielensä kaikista ajatuksista jotta hän saavuttaisi ajatuksettoman selvyyden tilan.
Läntisissä suunnissa tavallinen ratkaisu on sijoittaa riippumaton ajattelu synnin kategoriaan. Tämä tehdään joko selväsanaisesti tai epäsuorasti korostamalla sokeaa uskoa hyveenä.
Jeesuksen kuulu lausuma epäilevälle Tuomakselle Johanneksen evankeliumissa kuvastaa tätä käsitettä täydellisesti:

Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." Joh. 20:27-29.

Huomaa, miten tämä tapahtuu todisteiden vaatimisen yhteydessä — Tuomas kieltäytyi hyväksymästä toisten opetuslasten todistusta siitä, että Jeesus on ylösnoussut, ellei hän saisi itse tilaisuutta tutkia ylösnoussutta Mestaria.
Jeesuksen vastaus sinänsä ja sitä paitsi koko kohdan sävy antavat ymmärtää, että Tuomas oli jotenkin väärässä ja että olisi ollut parempi, jos hän olisi yksinkertaisesti uskonut kyseenalaistamatta mitään.
Tässä näemme myös perustan sille omituiselle käsitykselle, että mitä sokeampi usko, sitä hyveellisempi se on. Jeesus kiittää Tuomasta hänen uskoessaan vaadittuaan fyysisen todisteen, mutta suorastaan ylistää niitä, jotka yksinkertaisesti uskovat ilman sellaista todistetta.
Raamatussa on useita tällaisia väitteitä sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Sananl. 3:5

Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 1 Kor. 19-25

Raamattu ei yksin väheksy inhimillistä järkeä tällä tavoin. Esimerkiksi Mormonin kirja sisältää joukon poleemisia lausuntoja maallista viisautta vastaan:

Voi kuinka viekas on pahan suunnitelma! Voi ihmisten turhuutta, heikkoutta ja mielettömyyttä! Kun he ovat oppineita, he pitävät itseään viisaina, eivätkä he kuuntele Jumalan neuvoa, sillä he työntävät sen syrjään, luullen tietävänsä itsestään, ja sen tähden heidän viisautensa on hulluutta eikä heitä hyödytä. Ja he hukkuvat. 2 Nefi 9:28

sen tähden minä ryhdyn suorittamaan tämän kansan keskuudessa kummaa tekoa, niin, kummaa tekoa ja ihmettä, sillä heidän viisaidensa ja oppineidensa viisaus häviää ja heidän ymmärtäväistensä ymmärrys kätketään. 2 Nefi 27:26

Paitsi järjen ja riippumattoman ajattelun esittämistä kielteisessä valossa, luopumuksen minimointitekniikkana käytetään luopumuksellisen tai poleemisen, uskoa vastaan kohdistetun kirjallisuuden saannin estämistä. Esimerkiksi katolinen kirkko on pitänyt yllä kiellettyjen kirjojen listaa satoja vuosia, itse asiassa aina siitä lähtien, kun maallikot alkoivat hankkia lukutaitoa. Muut järjestöt kuten jehovantodistajat eivät välttämättä määrittele tiettyjä kirjoja kielletyiksi, vaan painottavat sen sijaan, että ainoastaan järjestön omat julkaisut soveltuvat uskovan käyttöön. Samalla tavoin MAP-kirkko rypistää otsaansa julkaisuille, joita ei pidetä "uskoa edistävinä".
Tällainen puolustuslinja aiheuttaa tavallisesti omituisen paradoksin. Useimmat ihmiset tarvitsevat järkevää ajattelua toimiakseen tehokkaasti maallisessa elämässään. Niinpä he kykenevätkin aivan hyvin soveltamaan logiikkaa ja järkeä arkipäivän tilanteisiin. Samalla on kuitenkin tärkeää, etteivät he päästä tätä järjen valoa oman uskojärjestelmänsä tutkimiseen. Syytä ei ole vaikea päätellä: hyvin harva, jos mikään, uskonnollinen järjestelmä voi selviytyä puolueettomasta, järkeen perustuvasta tarkastelusta. Uskovainen tajuaa tämän tosiasian, tavallisesti tiedostamattaan.
Näin uskova usein pääsee kompromissitilaan, mikä luo tehokkaasti eri osastot uskolle ja "todelliselle maailmalle". Tällainen George Orwellin "kaksoisajattelulle" läheinen strategia sallii uskovan hyväksyä kylmiltään minkä tahansa oman uskonsa sisällä annetun lausuman samanaikaisesti kun hän alistaa kaikki ulkopuolelta peräisin olevat periaatteet järkevälle tutkimukselle.
Kaikkein selvimmin tämä kahtiajakoisuus esiintyy uskonpuolustuksen kentällä.
Kehittääkseen tehokkaan puolustuksen uskolleen apologeetan on tarpeen tutkia muita, kilpailevia uskontoja. Yleensä apologeetta pystyy helposti osoittamaan näissä systeemeissä esiintyvät loogiset virheet ja erityissyihin vetoamiset, mutta näyttää täysin kykenemättömältä soveltamaan samaa analyysiä omiin oppeihinsa. Näin apologeetta saattaa kumota eriuskoisen vastustajansa väitteet ja sitten kuitenkin käyttää samoja väitteitä tukemaan omaa asemaansa.

Toinen puolustuslinja
On tärkeää minimoida se mahdollinen vahinko, jota uskostaan luopunut voi aiheuttaa uskovalle. Ensimmäinen, usein käytetty keino on myös kaikkein ilmeisin — erillään pitäminen. Monet uskonnolliset järjestöt kieltävät kaiken seurustelun luopuneiden kanssa. Tätä periaatetta toteutetaan tavallisesti käytännössä hyvin tiukasti jopa uhaten uskovaisia erotuksella, mikäli he seurustelevat tieten luopuneiden kanssa.
Kannattaa huomata, että harvat puolustusväitteet itse asiassa kohdistetaan ei-uskovaisiin. Vaikka puolustusjärjestelmä näköjään onkin suunniteltu voittamaan ei-uskovaisia uskovaisten puolelle, sen päätarkoitus on oikeasti rauhoittaa ja vakuuttaa jo uskovia. Tämä käy selväksi erityisesti siitä, minkä laatuista tietoa uskonpuolustaja valikoi esittääkseen. Esimerkkinä voidaan tarkastella uskonpuolustukseen vihittyjä Internet-sivuja, joista hyvin harvat sisältävät linkkejä vastustajien väitteitä sisältäville sivuilla. Vastakkaisesti taas ateismille tai vapaa-ajattelua käsitteleviltä sivuilta löytyy hyvin usein linkkejä teistien väitteisiin.
Toisena taktiikkana on olla yksinkertaisesti kokonaan mainitsematta omasta erityisestä uskosta luopuneita. Tämä taktiikka on tasapainotettava huolellisesti, sillä muista uskonnoista luopuneet ja näistä erityisesti omaan uskoon kääntyneet ovat tehokkaita vetonauloja. Samalla on välttämätöntä pitää yllä käsitystä, jonka mukaan omasta uskosta luopuvia on hyvin vähän tai ei lainkaan. Kiitos tällaisen tehokkaan taktiikan useimmat uskovat ovat hyvin yllättyneitä saadessaan kuulla, että heidän omasta uskostaan luopuneita todellakin on olemassa.
Vielä erästä taktiikkaa käytetään usein uskovan joutuessa kosketuksiin uskosta luopuneen kanssa huolimatta järjestöjen huolellisesti kohottamista varustuksista.
Tämä keino pyrkii vähentämään uskovan kokemaa ristiriitaa sen olettamuksen avulla, että uskosta luopunut on tehnyt niin jonkin tunnustamattoman synnin vuoksi tai koska hänessä on jotakin muuta vikaa. Uskovaisen mielentilan kannalta on erittäin tärkeää syyttää luopumuksesta luopujaa itseään. On kirjaimellisesti mahdotonta kuvitella, että syy löytyisi järjestelmästä itsestään. Sellaista järkeilyä on vältettävä kaikin keinoin.

Lopuksi
Ottaen kaiken ylläolevan huomioon on merkittävää huomata, miten epäaktiivisten jäsenten tai kokonaan uskosta luopuneiden määrä näyttää olevan suoraan verrannollinen uskovan saatavilla olevan tiedon määrään.
Esimerkiksi "pimeällä keskiajalla" lukutaito rajoittui papiston käsiin varmistaen näin, että uskovat pääsivät käsiksi vain vähäiseen määrään kilpailevista aatteista, jos ollenkaan. Uskova oli siten täysin riippuvainen papista, mitä tulee totuuden kuulemiseen. Tämä asiaintila salli kirkon leimata kerettiläiset ensinnäkin uskon mutta myös koko yhteiskunnan vihollisiksi. Kerettiläisyyden rangaistuksen kovuus suhteutui tähän käsitykseen.
Sitä mukaa kuin rahvas alkoi enenevässä määrin hankkia lukutaitoa, heikkeni kirkon valta vastaavasti. Siinä kun katolisella kirkolla kerran oli Euroopassa täydellinen poliittinen ja hengellinen valta, sen vaikutus on nykyään melkoisen vähäpätöinen. Sitä vastoin kirkon vaikutusvalta on pysynyt vahvana kehitysmaissa, joissa lukutaitoisuus yhä on matalalla tasolla.
Teollisuusmaat elävät nyt voimakkaasti tietoyhteiskunnan räjähdysmäistä kehitystä, mikä suurelta osin johtuu Internetin ja siihen kytkeytyvien tietokanavien kasvuun. Uskova pääsee nyt helposti käsiksi tietoon omasta ja muidenkin uskonnoista muutamassa minuutissa. Hän joutuu myös helposti kosketuksiin ja keskustelee muunuskoisten ja omasta uskostaan luopuneiden kanssa. On hyvin mielenkiintoista seurata, millä tavoin perinteinen usko selviää nykyisestä aikakaudesta.

Curt van den Heuvel

 


 Etusivu > Artikkelit | Sivun alkuun

 

 2000-11-05 — 2003-09-18