Opin ja Liittojen kirja

Luku 111


ILMOITUS, joka annettiin Joseph Smithin, profeetan kautta Salemissä, Massachusettsissä, 6. elokuuta 1836. Profeetta ja yksi hänen neuvonantajistaan sekä kaksi muuta vanhinta olivat matkustaneet Kirtlandistä, Ohiosta, Salemiin, Massachusettsiin; kun he olivat tulleet perille, he olivat alkaneet kulkea talosta taloon opettaen kansaa ja pitäen julkista puheita, kun tilaisuus siihen tarjoutui. Ks. History of the Church, osa 2, s. 463. — Myöhempää toimintaa koskevia ohjeita. — Herran vakuutukset Siionista.
  1. Minä, Herra, teidän Jumalanne, en ole vihastunut teihin tälle matkalle lähdöstänne, mielettömyyksistänne huolimatta.
  2. Minulla on suuria aarteita teitä varten tässä kaupungissa Siionin eduksi, ja paljon kansaa, jonka minä aikanaan kokoan Siionin hyödyksi teidän avullanne.
  3. On siis tarpeen, että teette tuttavuutta tämän kaupungin asukkaiden kanssa, sen mukaan kuin teitä johdatetaan, ja sen mukaan kuin teille annetaan.
  4. Ja on tapahtuva aikanaan, että minä annan tämän kaupungin teidän käsiinne, niin että se on teidän vallassanne, etteivät he paljasta teidän salaisuuksianne, ja sen kulta- ja hopea-aarteet tulevat teidän omiksenne.
  5. Älkää olko huolissanne veloistanne, sillä minä olen antava teille voimaa maksaa ne.
  6. Älkää olko huolissanne Siionista, sillä minä olen sille armollinen.
  7. Jääkää tähän paikkaan ja lähiseuduille.
  8. Ja paikka, jossa minä tahdon teidän enimmäkseen viipyvän, ilmoitetaan teille Henkeni rauhan ja voiman kautta, joka on virtaava teihin.
  9. Tämän paikan voitte hankkia vuokraamalla. Ja ahkeroikaa ottaa selvää tämän kaupungin varhaisemmista asukkaista ja perustajista;
  10. sillä tässä kaupungissa on useampi kuin yksi aarre teitä varten.
  11. Olkaa siis älykkäitä kuin käärmeet, kuitenkin ilman syntiä, ja minä järjestän kaiken teidän parhaaksenne, niin pian kuin voitte ottaa sen vastaan. Amen.
Edellinen luku | Seuraava luku | Sisältö
Etusivu > Pyhät kirjoitukset
Luotu 1999-08-14 - Päivitetty 1999-10-05