Johtajan viitta lasketaan Brigham Youngin harteille

Torstai 8. elokuuta 1844 on yksi palautuksen historian tärkeimmistä päivistä. Sinä päivänä kirkon jäsenten edessä tapahtui ihme — Brigham Youngin asema johtajana vahvistettiin ihmisten edessä ja kirkon seuraantokriisi ratkesi. Sen päivän aamuna kello 10 pidettiin lehdossa William Marksin järjestämä rukouskokous. Sidney Rigdon puhui puolitoista tuntia halustaan toimia kirkon suojelijana, mutta hän ei saanut osakseen vastakaikua eikä sanonut mitään sellaista, mikä olisi osoittanut hänen olevan oikea johtaja. Brigham Young, joka saapui kokouksen jo alettua, puhui myös. Hänen puheensa oli lyhyt. Hän sanoi kuulijoille, että hän olisi mieluummin surrut edesmennyttä profeettaa kuukauden kuin näin pian nostanut esiin uuden paimenen nimittämisen. Hänen puhuessaan hänet muutettiin ihmeenomaisesti ihmisten edessä.
Läsnä oli kaikenikäisiä ihmisiä, ja myöhemmin he kirjoittivat muistiin kokemansa. Benjamin Johnson, joka oli silloin 26-vuotias, muisteli:"Heti kun hän [Brigham Young] alkoi puhua, hyppäsin jaloilleni, sillä hänen äänensä oli täsmälleen Josephin ääni, ja hänen olemuksensa, ulkomuotonsa, ryhtinsä, vaatteensa ja ulkonäkönsa olivat Josephin itsensä ruumiillistuma; ja minä tiesin sillä hetkellä, että Josephin henki ja viitta olivat hänen yllään." Zina Huntington, joka oli siihen aikaan 21-vuotias nuori nainen, sanoi: "Presidentti Young puhui. Se oli Joseph Smithin ääni — ei Brigham Youngin. Hänen koko muotonsa muuttui. [...] Suljin silmäni. Olisin voinut huudahtaa: ‘Tiedän, että tuo on Joseph Smithin ääni!' Ja kuitenkin tiesin hänen menneen pois. Mutta sama henki oli ihmisten kanssa."
George Q. Cannon, tuolloin 15-vuotias poikanen, julisti, että "ääni oli Josephin itsensä; emmekä vain kuulleet Josephin ääntä, vaan ihmisten silmissä näytti siltä kuin itse Joseph olisi seisonut heidän edessään. [...] He sekä näkivät omin silmin että kuulivat omin korvin, ja sitten puhutut sanat Jumalan vakuuttavan voiman kera kävivät heidän sydämeensä, ja he täyttyivät Hengellä ja suurella ilolla."
Wilford Woodruff todisti: "Jos en olisi nähnyt häntä omin silmin, ei kukaan olisi saanut minua vakuuttumaan siitä, etteikö puhuja ollut Joseph Smith."
Näiden todistusten valossa Brigham Youngin omat muistiinpanot tuon päivän tapahtumista ovat erityisen merkitykselliset: "Sydämeni täyttyi säälistä heitä kohtaan, ja Pyhän Hengen voimalla, jopa profeettojen hengessä, saatoin lohduttaa pyhien sydäntä." Sitten kokouksessa seurasi tauko kello kahteen saakka iltapäivällä.
Kello kaksi iltapäivällä tuhansia pyhiä kokoontui kokoukseen, jonka he tiesivät tärkeäksi. Pappeuden koorumeiden istuessa järjestyksessä Brigham Young puhui selvin sanoin Sidney Rigdonin ehdottamasta suojelijan roolista ja siitä, miten Sidney oli kahden viimeisen vuoden aikana vieraantunut Joseph Smithistä. Hän profetoi rohkeasti: "Kaikki, jotka haluavat vetää ryhmän kirkosta pois mukanansa, tehkäät niin, jos voivat, mutta he eivät menesty."
Siirtyen itse pääasiaan presidentti Young jatkoi julistamalla: "Jos kansa haluaa presidentti Rigdonin johtajakseen, se saakoon hänet; mutta minä sanon teille, että kahdentoista koorumilla on Jumalan valtakunnan avaimet kaikessa maailmassa.
Kaksitoista apostolia on Jumalan sormi nimittänyt. Tässä on Brigham. Ovatko hänen polvensa koskaan horjuneet? Ovatko hänen huulensa koskaan vapisseet? Tässä ovat Heber ja muut kaksitoista, riippumaton elin, jolla on pappeuden avaimet — Jumalan valtakunnan avaimet koko maailmalle; tämä on totta, Jumala minua auttakoon. He ovat Josephista seuraavia ja ovat kirkon ensimmäisen presidenttikunnan vertaisia."
Hän huomautti, että Sidney ei voinut olla kahdentoista apostolin yläpuolella, koska heidän täytyisi asettaa hänet kirkon presidentiksi. Brigham kehotti jokaista pitämään veli Sidneyä ystävänä ja sanoi, että jos tämä toimisi yhteistyössä kahdentoista kanssa ja heidän neuvojensa mukaan, he voisivat toimia yhtenä miehenä. Presidentti Youngin kaksituntisen puheen jälkeen puhuivat Amasa Lyman, William W. Phelps ja Parley P. Pratt, joista kukin puhui kaunopuheisesti kahdentoista valtuuden puolesta.
Sitten Brigham Young nousi ja esitti perustavan kysymyksen: "Haluatteko te veli Rigdonin tulevan teidän johtajaksenne, oppaaksenne ja puhemieheksenne? Presidentti Rigdon haluaa minun esittävän ensin toisen kysymyksen, joka kuuluu: ‘Haluaako kirkko ja onko sen ainoa toive hyväksyä apostolit tämän kansan ensimmäiseksi presidenttikunnaksi?'" Sen jälkeen suoritettiin äänestys, jolloin kaikki kädet nousivat. Sitten Brigham kysyi: "Jos on joku, joka on toista mieltä, jokainen mies ja jokainen nainen, joka ei halua kahdentoista neuvoston johtavan, nostakoon kätensä samalla tavalla." Yhtään kättä ei noussut.
Ennen konferenssin päättymistä presidentti Young pyysi jäsenten suostumusta seuraavissa asioissa: kymmenysten kerääminen jäseniltä temppelin viimeistelemistä varten, lupa kahdelletoista saarnata kaikelle maailmalle, kirkon taloudesta huolehtiminen, piispojen opettaminen hoitamaan kirkon talousasioita, patriarkan kutsuminen kirkolle Hyrum Smithin tilalle sekä Sidney Rigdonin tukeminen uskon ja rukousten kautta. Sitten konferenssi päättyi. Jälleen kerran kirkolla oli presidenttikunta — kahdentoista apostolin koorumi — jossa Brigham Young toimi presidenttinä.

Kritiikki