Monille ei ehkä tule mieleenkään, että Joseph Smithin ja hänen veljensä kuoltua v. 1844 syntyi kirkon johdossa tyhjiö. Ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että juuri Brigham Youngista tulisi Josephin seuraaja. Tämä oli yksi syy, miksi Emma Hale Smith poikineen jäi pois, ja perustettiin Uudelleenorganisoitu MAP-kirkko, jonka johtajia pojista tuli.
Eräs asiaa käsittelevä artikkeli, joka auttaa alkuun "seuraantokriisin" ymmärtämisessä, on Richard S. van Wagonerin The Making of a Mormon Myth:
Van Wagoner selostaa yksityiskohtaisesti kuinka myytti Brigham Youngin muodonmuutoksesta Joseph Smithiksi luotiin. Hän käyttää artikkelissaan todistusaineistona paikan päällä 8. elokuuta 1844 kokouksessa olleiden henkilöiden alkuperäisiä päiväkirjoja, jotka osoittavat, etteivät he ole kirjanneet minkään ihmeen tapahtuneen silmiensä edessä, mutta myöhemmin he (sekä muutamat muut, jotka eivät edes olleet paikalla) kuvailevat erittäin yksityiskohtaisesti muodonmuutosta, jonka omakohtaisina silminnäkijöinä he muka olivat olleet.
Artikkeli on loistava kuva siitä, miten monet uskonnolliset myytit saavat tai ovat saaneet alkunsa. Mormonismissa on se hyvä puoli, että koska se uskontona on niin nuori, se antaa tutkijalleen runsaasti tietoa tämänkaltaisesta myytinmuodostuksesta, jonka voi kuvitella selvittävän myös muiden uskontojen myyttien muodostusta.

Seuraava on eräältä postituslistalta ja koskee yllämainittua Ensignin artikkelia:

"Uudessa Ensignin numerossa (elok. 1996) on vielä yksi kirkon propagandamyllyn tuottama historiallinen virhe. Viittaan artikkeliin, joka alkaa sivulta 22 ja koskee kirkon presidenttiyden siirtymistä.

Yhdellä lukemisella löysin nämä virheet:

1. Lainataan varhaisia kirkon johtajien päiväkirjoja antamatta julkaistujen lähteiden viitteitä. Miksi? Luulisin, että se johtuu siitä, että ne on julkaissut Signature Press. Hyvänen aika, eiväthän he halua, että pyhät todella lukisivat lähdemateriaaleja, jos ne on julkaissut "Saatanan oma kustantamo".
2. Lainataan tietoisesti jälkikäteen muutettua, Joseph Smithiin liitettyä lausumaa: "Missä minä en ole paikalla, siellä ei ole Ensimmäistä presidenttikuntaa yli kahdentoista koorumin." Joseph Smith ei koskaan sanonut tällaista, ja artikkelin kirjoittajat tietävät tämän hyvin. He myöntävät alaviitteessä, ettei tämä ole alkuperäinen lausuma, mutta puolustelevat sen käyttöä sillä, että korjauksen tekivät henkilöt, jotka olisivat voineet olla paikalla, tai olisivat voineet kysyä niiltä, jotka olivat paikalla. Heille ei tule mieleen, että joku voi muistaa väärin. Ei ole historiantutkimuksen kannalta hyväksyttävää muuttaa jotakin lausumaa 20 vuotta sen jälkeen kun se on annettu, kun ottaa huomioon kaikki ne tapahtumat, jotka olivat sattuneet siinä välillä - ja sitten olettaa, että tulos on lähellä alkuperäistä. Tämä on silkkaa historian vääristelyä. He olettavat väärin tämän lausuman perusteella, että toiset Ensimmäisen presidenttikunnan jäsenet vapautettiin palveluksesta automaattisesti silloin, kun Joseph Smith kuoli, mainitsematta että tämä nykyinen periaate oli täysin tuntematon vuonna 1844.
3. He vihjaavat Sidney Rigdonin itseasialliseen eroamiseen Ensimmäisestä presidenttikunnasta hänen lähtiessään Nauvoosta Pennsylvaniaan keväällä 1844. He "unohtavat" mainita, että hän lähti tälle lähetysmatkalle Joseph Smithin kutsumana, ja täytti näin profetian, jonka Joseph itse oli lausunut aikaisemmin. Tämäkin on silkkaa epärehellisyyttä, kun jätetään tosiasioita mainitsematta. [Apostoli Orson Hyde sanoi, että Joseph Smith sai erityisen ilmoituksen keväällä 1844, jossa Rigdonia käskettiin lähtemään Pennsylvaniaan.]
4. He arvostelevat Sidney Rigdonia hänen "uskottomuudestaan profeettaa kohtaan", ja siteeraavat v. 1843 konferenssia, jonka aikana Joseph Smith halusi hänet erotettavaksi. Heiltä "jää" mainitsematta, että Rigdon ja Smith tekivät sydämellisen ja täydellisen sovinnon vain noin kuukautta myöhemmin, eivätkä he enää koskaan sen jälkeen riidelleet. Heiltä "jää" huomauttamatta, että Rigdon asetettiin Voideltujen koorumiin ja Viidenkymmenen neuvostoon, sekä valittiin Joseph Smithin varapresidentiksi työskenteleväksi hänen rinnalleen — mikä kaikki tuskin merkitsee, että Joseph Smith olisi menettänyt uskonsa häneen.
5. He esittelevät jälleen noita "ihmetarinoita" kuvaillen Brigham Youngin muodonmuutosta Joseph Smithiksi "unohtaen" mainita, että vaikka ahkeria päiväkirjan pitäjiä oli tusinoittain, kukaan heistä ei sattunut kirjaamaan tuota tapausta ennen kuin vuosia jälkeen päin — silloin kun tuli muodikkaaksi sanoa: "Minäkin näin sen."
6. He eivät mainitse sitä seikkaa, ettei meillä ole nykyään kovin hyvää selostusta tuosta historiallisesta kokouksesta, sillä sen pöytäkirjat ovat historioitsijoiden saavuttamattomissa Kahdentoista koorumin käskystä.
7. He eivät välitä keskustella siitä mutkikkaasta jutusta, että Joseph Smith sääti muita, kuten poikansa Joseph Smith III:n, seuraajakseen.

Tämä on juuri yksi sellaisista tarinoista, joita sinä [viittaa mormoniin, jolle postituslistalla vastataan] puolustat: se on 'uskoa kohottava' (siinä mielessä kuin kirkossa tarkoitetaan, eli että se ei karkoita mitään hellittyjä luuloja, vaikka ne olisivat kuinka vääriä). Mitä sitten on väliä, vaikka se olisikin harhainen, täynnä puolitotuuksia ja epärehellinen?"

rpcmanin kommentti:

Olin melko hämmästynyt lukiessani Ensignin (Suomessa nyk. Liahona, ent. Valkeus) elokuun numeroa v. 1996, ja löysin sivulta 22 alkavan artikkelin, jonka mukaan kirkko (tai ainakin muutama BYU:n uskonnonopettaja) yrittää herättää henkiin tämän myytin vain vajaa vuosi sen jälkeen, kun se laitettiin koipussiin. Artikkeli kärsii myös muista vakavista tutkijavirheistä, mutta ei kai muuta voida odottaakaan järjestöltä, joka jatkuvasti kirjoittaa uusiksi historiaansa joka sukupolvessa tehdäkseen siitä massoille nautittavamman. Luultavasti kirkko ei huolehdi rehellisyydestä silloin kun se haittaa tarinoiden 'kohottavuutta'.

Ex-mormoni:

Tämä melko huvittava ja sinänsä mielestäni turha (vaikkakin tietysti jäsenten sydämiä lämmittävä) muodonmuutosmyytti kertautuu esim. kirkon virallisessa historiakirjassa, jonka ostin v. 1998 temppelin kaupasta — eli nykyinenkin johto hyväksyy esityksen. Apostoli Haight Kahdentoista koorumista toisti saman tarinan Lauantain iltapäiväkokouksessa lokakuun 1998 puolivuotiskonferenssissa. Hän vihjailee Rigdonin olleen Joseph Smithin epäsuosiossa, vaikka asiat heidän välillään olivat v. 1844 jo selvinneet. (Ks. yllä.) Moniko jäsen vaivautuu tarkistamaan asian, kun oikea apostoli kertoo jotakin?
Mormonikirkon jäsenille ei näytä olevan ollenkaan väliä mikä on totuus jostakin asiasta, kunhan juttu täyttää heidän toiveajattelunsa vaatimukset. Jos jokin asia onkin epämiellyttävä, no, se on paras jättää huomiotta. Jos kuitenkin sinnikkäästi kerrot tämänlaisille totuuden, silloin olet tietysti 'ilkeämielinen' ja 'halvennat' ja 'vainoat' kirkkoa. Jäsenet ottavat helposti nokkaansa, jos kirkkoa sanoo lahkoksi, mutta jos tutkii lahkojen ja kulttien määritelmiä, sopii mormonikirkko samaan kastiin monien muiden muassa.
Toinen esimerkki kirkon nykyisten "johtavien veljien" suunnanosoittamisesta:

"Me emme tarvitse enempää jäseniä, jotka asettavat jokaisen yksityiskohdan kyseenalaiseksi; me tarvitsemme jäseniä, jotka ovat tunteneet sydämellään, jotka elävät lähellä Pyhää Henkeä, ja jotka seuraavat sen kehotuksia iloisin mielin. Me tarvitsemme etsikkosydämiä ja -mieliä, jotka toivottavat evankeliumin tervetulleeksi väittelemättä ja nurisematta ja vaatimatta ihmeitä todisteeksi."

Näin virkkoi ja noin nimesi apostoli M. Russell Ballard puheessaan "Hyrum Smith: Firm As The Pillars Of Heaven", lokakuun yleiskonferenssissa v. 1995.
Kai on paljon mukavampaa tuudittautua hellittyjen illuusioidensa kehtoon eikä nähdä vaivaa kirkon todellisen tutkimisen tähden. Eri asia onko se järkevää.

Lisäluettavaa:

• Artikkeli "The Making of a Mormon Myth", Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Vol. 28, No. 4 (Winter 1995), Richard S. Van Wagoner. pdf-tiedosto, 11 A4-sivua alaviitteineen. Kannattaa ehdottomasti lukea, jos osaa englantia.
• Kirkon versio tapahtuneesta (suom.)
• Erään paikalla olleen naisen päiväkirja: Zina Diantha Huntington
• Toinen huomattava essee samasta aiheesta löytyy lehden Journal of Mormon History syksyn 1996 numerosta. Kirjoittajana on Reid L. Harper ja otsikko on The Mantle of Joseph Smith (Joseph Smithin mantteli).
• Richard S. van Wagonerin kirja Sidney Rigdonista
• Emma Hale Smithin elämäkerta

• Lähemmin manttelinperimystä ja kirkon valtajärjestelmää käsittelee esimerkiksi entinen kirkon yliopiston historianprofessori D. Michael Quinn suuressa kaksiosaisessa teoksessaan The Mormon Hierarchy: Origins of Power 1994 ja Extensions of Power 1997. Kirkko ei hyväksynyt Quinnin kirjoituksia, koska ne puolustelematta paljastivat kaikenlaista häpeällistä tai noloa kirkon historiassa. Quinn erotettiin jäsenyydestä eikä voinut jatkaa virassaan.

• Kirkon johto