Harvat mormonit tuntevat Sidney Rigdonin tarinan. Näin on huolimatta
siitä, että hän vaikutti mormonismiin ehkä eniten kaikista siihen
liittyneistä henkilöistä vuosien 1831 ja 1839 välillä mukaanlukien
Joseph Smith.
Esimerkiksi seuraavat opit, menettelytavat ja avainosat mormonihistoriassa
ovat peräisin suurelta osin tai kokonaan Sidney Rigdonilta:
- kaksitahoinen pappeuden
rakenne
- Kirtlandiin muutto
- temppelin rakentaminen
- usko Jeesuksen pikaiseen toiseen tulemiseen varhaisessa mormonismissa
- Joseph Smithin Raamatun ja Kallisarvoisen helmen joidenkin osien
"käännös"
- Viisauden sana
- yhteisomistus
- Ensimmäinen presidenttikunta
- palkka joillekin kirkon johtajille
- kirkon nimi ja nimitys "myöhempien aikojen pyhä"
- "Luentoja uskosta"
- uusi Jerusalem ja Siion Jacksonin piirikunnassa
- Siionin leiri
- Nauvooseen asettuminen.
Voidaan varmasti sanoa, että ilman Sidney Rigdonia mormonismi olisi
hyvin erilainen uskonto nykyään. Lähes jokainen merkittävä mormonisaarna
1830-luvulla oli hänen pitämänsä.
Van Wagoner dokumentoi kuinka Joseph Smith harvoin meni minnekään
ilman Rigdonia ennen Nauvoon kautta. Rigdon oli Smithin puhemies
- jos jotakin oli sanottava, lähde oli paljon todennäköisemmin Rigdon
kuin Smith. Kun he kävivät maan muissa osissa tai heillä oli joku
kylässä, ei-mormonit, jotka eivät tienneet Joseph Smithistä, luulivat
että Rigdon oli kirkon johtaja. Monin tavoin hän olikin. Vaikka
ilmoitukset tulivatkin
Joseph Smithin kautta, Rigdonin sormenjäljet ja vaikutus näkyy niissä
kaikissa, niin kuin myös varhaisissa ilmoitusten muutoksissakin.
Miksi Rigdon sitten on unohdettu MAP-kirkossa? Vastaus voidaan
löytää siitä manttelinperimyskriisistä,
joka seurasi Smithin kuolemaa. Historia kirjoitettiin uudelleen,
muuteltiin ja painotuksia vaihdettiin. Oikeastaan ainoa tarina,
jota Rigdonista nykyään kerrotaan kirkossa, liittyy Brigham Youngin
muodonmuutokseen
tapaukseen, jota ei edes koskaan todella sattunut.
Eräs Rigdonista annettu täysin virheellinen kuva kirkon
virallisessa historiassa, joka käsittelee hänen oletettua
petollisuuttaan Nauvoossa, lokakuun 1843 konferenssissa:
Lauantaina Joseph Smith syytti Sidneyä petoksesta ja liittoutumisesta
hänen vihollistensa kanssa. "Hän lausui, että tämän
ja muiden olosuhteiden johdosta, ja koska vanhin Rigdonista ei
ole hänelle hyötyä neuvonantajana, hän [Smith]
ei halunnut pitää häntä [Rigdonia] siinä
asemassa."
Seuraavana päivänä, sunnuntaina, kirkon oman kirjan
the Documentary History of the Church mukaan presidentti
Joseph Smith nousi ja selitti seurakunnalle entisen kuvernööri
Carlinin petollista kirjeenvaihtoa, ja ilmaisi täydellisen
epäluottamuksensa hänen [Rigdonin] rehellisyyteensä
ja järkkymättömyyteensä, päätellen
heidän aiemmista keskinäisistä tekemisistään.
Kun
... konferenssi äänesti, että vanhin Sidney Rigdonin
sallittaisiin jatkaa tehtävässään Ensimmäisen
presidenttikunnan neuvonantajana, presidentti Joseph Smith nousi
ja sanoi: "Minä olen heittänyt hänet harteiltani,
ja te olette jälleen nostaneet hänet päälleni.
Te voitte kantaa häntä, mutta minä en halua."
(Documentary History of the Church, 6:48-49.)
Mitä alkuperäinen teksti kirkon omassa lehdessä
Times & Seasonissa Nauvoossa oikeasti sanoi siis
silloin kun tämä tapahtui oli aivan päinvastainen
tarina: Sunnuntaina
presidentti Joseph Smith nousi ja selitti tyydyttävästi
seurakunnalle oletettavasti petollisen kirjeenvaihdon entisen
kuvernööri Carlinin kanssa, mikä täydellisesti
poisti epäilyksen vanhin Sidney Rigdonin, ja jokaisen muun
henkilön päältä. Hän [Smith] ilmaisi
täydellistä halua sallia Sidney Rigdonin pysyä
asemassaan. (Times and Seasons, 4:330.)
Aivan selvästi DHC:n versio on "korjattu" jälkikäteen
mustaamaan Rigdonin mainetta, eikä tämä kohta suinkaan
ole ainoa merkittävä muutos kirkon virallisessa historiassa.
Toinen merkittävä tekijä, jonka johdosta Utahin mormonikirkko
on luopunut Rigdonista, on selkkaus hänen tyttärensä ja Joseph Smithin
välillä. Joseph vietteli Nancy Rigdonin, Sidneyn tyttären, hankkiessaan
aktiivisesti uusia vaimoja itselleen. Nancy vastusti Smithin yrityksiä,
ja huhu alkoi kiertää, vaikka Nancy ja Sidney pitivät asian omanaan.
Tästä on olemassa runsaasti todisteita, esimerkiksi eräs Joseph
Smithin Nancy Rigdonille kirjoittama kirje, joka jopa löysi
tiensä viralliseen kirkon historiaan.
Yrityksissään kaunistella Josephin osaa monet kirkon johtajat kuvailivat
hänen sijastaan Nancyn kevytmieliseksi. Vaikka Sidney sittemmin
sopi Smithin kanssa, muut moniavioiset kirkon johtajat eivät koskaan
antaneet anteeksi Rigdonille, koska hän ei suostunut hyväksymään
ja suosittelemaan moniavioisuutta.
Kirjan kiinnostavimmat osat käsittelevät niitä syitä, joiden johdosta
mormonit todella lähtivät Kirtlandistä, Ohiosta ja Missourista.
Nykyinen, "uskoa
edistävä" versio kuvailee mormonit täydellisesti
uhreina, jotka kärsivät lukemattomia provosoimattomia vainoja. Todellisuudessa
Rigdon ja Smith jättivät Kirtlandin paetakseen velkojia, raastupaa
ja mahdollista vankilatuomiota.
Missourin tilanne oli monimutkaisempi. Molemmin puolin tehdyt
huonot päätökset johtivat Boggsin hävityskäskyyn sekä Rigdonin ja
muiden vankilatuomioon. Ne johtivat myös monien mormonien ja ei-mormonien
surulliseen kuolemaan. Rigdonin "suolasaarna" ja heinäkuun neljännen
päivän puhe olivat kaksi tulevien ongelmien kipinänantajaa. Sen
jälkeen kun Brigham Young erotti Rigdonin kirkosta, vanhin Orson
Hyde lausui, että Rigdon oli "vaikeuksiemme aiheuttaja Missourissa."
Tämä on vain osittain totta. Hyde muiden muassa unohti mukavasti
mainita, että Joseph Smith oli vahvistanut Rigdonin molemmat puheet.
Smith painatti toisen niistä kirkon omassa julkaisussa Elder's
Journal, ja kehotti kaikkia kirkon jäseniä ostamaan kappaleen
ja lukemaan sen.
Kun "pakanat" ja entiset mormonit näkivät ja kuulivat, mitä Rigdon
oli sanonut, ja olivat tunteneet nahoissaan mormonien vihamielisyyden,
levottomuudet kiihtyivät. Rigdonin puheeseen sisältyi "hävityssota,
sillä me seuraamme heitä, kunnes viimeinenkin pisara heidän verestään
on vuodatettu, tai muutoin heidän on hävitettävä meidät" mikä sai
apostoli Parley P. Prattin tappamaan erään miliisin ja haavoittamaan
vaikeasti toista. Boggs vastasi "hävityskäskyllä" ja Pratt, Rigdon
ja Smith muiden muassa istuivat vankilassa ennen pakoonpääsyään.
Antimormonistit olivat raaempia kostossaan: kahdeksantoista mormonia
murhattiin Haun's Millin luona.
Van Wagoner tuo helposti esille kaikki Rigdonin kummallisuudet.
Hän oli mies, joka takertui uskontoon ja Jeesukseen pikaiseen toiseen
tulemiseen, joka ei koskaan tapahtunut. Hänellä oli koko elämänsä
ajan mielenterveydellisiä ongelmia, minkä vuoksi hänen luonteensa
heilahteli kirjon toisesta päästä toiseen. Hänen yletön uskonnollisuutensa
jätti pysyvän jäljen mormonismiin. On vaikea sanoa, ovatko uskonnollisesti
kiihkomieliset sellaisia kuin ovat uskonnon vaikutuksen vuoksi,
vai ovatko uskonnot sellaisia kuin ovat näiden kiihkomielisten vaikutuksen
vuoksi.
Kirjan alkuun sisältyy kiinnostava katsaus campbelliitteihin, heidän
historiaansa, ja siihen vaikutukseen, joka Alexander
Campbellin Reformoidulla baptistiliikkeellä (myöhemmin
Kristuksen opetuslapset) oli Rigdoniin ja häntä seuraavaan
mormoniteologiaan. Kirjan viimeiset sata sivua sisältävät mielenkiintoisen
kertomuksen Rigdonin vaiheista Nauvoon kauden jälkeen. Kirjaan kuuluu
myös kuusi liitettä, joista yksi käsittelee Mormonin kirjan tekijää.
"Tämä on mestarillinen teos. Richard Van Wagoner on kirjoittanut
täyteläisen ja objektiivisen kuvan Sidney Rigdonista perustaen sen
laajaan tutkimukseen. Missään muualla ei löydä niin kunnollista
läpivalaisua Rigdonin monimutkaisesta suhteesta Joseph Smithiin.
Monin tavoin on Sidney Rigdonin tarina samalla varhaisen mormonismin
tarina, ja tämä hyvin kirjoitettu, tarkasti dokumentoitu kertomus
rikastaa suunnattomasti ymmärrystämme mitä niihin molempiin tulee.
Huomattava kirja."
"Sidney Rigdon: A Portrait of Religious Excess on huomattava
tutkimus eräästä mormonikirkon merkittävimmästä varhaisesta johtajasta.
Rigdonin voimakas retoriikka sai tuhansia liittymään mormonismiin.
Van Wagoner osoittaa kuinka Rigdon antoi osansa kirkon menettelytapoihin,
ja kuinka hän toimi ukkosenjohdattimena 1830-luvulla. Mikä tärkeintä,
Van Wagoner osoittaa, että mormonismin varhaisesta historiasta on
vielä paljon sanottavaa jäljellä."
Roger D. Launius, kirj. teoksen
Joseph Smith III, The Pragmatic Prophet
Julkaisijalta:
1820-luvun jälkipuoliskolla eräs tulinen nuori pappi läntisessä Ohiossa
sai lähes tuhat käännynnäistä liittymään Reformoituun baptistiliikkeeseen.
Silloin kun nämä riitauskoiset järjestäytyivät uudeksi Kristuksen
opetuslapset-kirkoksi, pastori Sidney Rigdon suuntautui jo toiseen,
radikaalimpaan liikkeeseen, Myöhempien aikojen pyhiin, missä hänestä
nopeasti tuli mormoniprofeetan etummainen neuvonantaja ja puhemies.
Hän palveli uskollisesti Joseph Smithiä seuraavat neljätoista vuotta,
vieläpä läpi sen lyhyen kiistan, joka johtui profeetan romanttisesta
kiinnostuksesta hänen teini-ikäiseen tyttäreensä.
Smithin jälkeen Rigdon oli vaikutusvaltaisin mormonikirkon varhaisina
vuosina. Hän ymppäsi Reformoidun baptistiliikkeen opetuksia Myöhempien
aikojen pyhien teologiaan, kirjoitti Luentoja uskosta, taisteli
yhteisomistuksen ja eristäytymisen puolesta, ja antoi monta merkittävimmistä
varhaisista saarnoista, kuten kuuluisa "suolasaarna" sekä Ohion
temppelin pyhitys.
Smithin kuoleman jälkeen Rigdon erosi Brigham Youngin joukosta
johtaakseen omaa noin 500 hengen lahkoaan mormoneja Pennsylvaniassa.
Rigdonia seuraava joukko hajosi vähitellen, kun tuo aikanaan hyvä
puhuja alkoi kuljeskella kaduilla kiusaten välinpitämättömiä ohikulkijoita
Jumalan sanalla. Myöhemmin hän liittyi erääseen toiseen mormonien
lahkoon. Vaikka hän kieltäytyikin tapaamasta heitä, hän suostui
ryhtymään heidän profeetakseen ja lähettämään heille ilmoituksia
postitse. Ennen pitkää hän oli muun muassa ohjannut heidät asettumaan
kaukaiseen Iowaan ja Manitobaan. Kuollessaan hänen seuraajiensa
lukumäärä oli muutama sata, nykyään heitä on n. 10.000, enimmäkseen
Pennsylvaniassa.
"Rigdon
on elämäkertakirjailijan unelma," kirjoittaa Richard Van Wagoner.
Älyllisesti lahjakas, manodepressiivinen, eloisa puhuja ja sosiaaliuudistaja,
mutta kroonisesti köyhä Rigdon pyrki epäitsekkyyteen mutta vaati
etuja ja kunnioitusta. Kun hän menetti tärkeän asemansa, hänen varhaiset
saavutuksensa jätettiin käytännöllisesti katsoen kokonaan pois kirkon
aikakirjoista.
Van Wagoner täyttää tämän aukon kutoen uskonnollisen hillittömyyden
psykologian sosiaalisen historian suurempaan rakenteeseen. Tehdessään
niin hän muistuttaa lukijoitaan tämän melkein unohdetun perustavan
Ensimmäisen presidenttikunnan jäsenen merkityksestä. Melkein kymmenen
miljoonaa jäsentä yli sadassa kirkossa voi jäljittää perinteensä
Joseph Smithiin. Monet eivät ole tietoisia Rigdonin osuudesta perimäänsä
teologiaan.
Richard S. Van Wagoner, luonnont. maist. Brigham Young-yliopistossa,
on audiologi ja Lehin kaupungin historioitsija. Hän on kirjoittanut
mm. seuraavat teokset:
- Lehi: Portraits of a Utah Town
- Mormon Polygamy: A
History
- Sidney Rigdon: A Portrait of Religious Excess
- ja ollut mukana kirjoittamassa kirjaa A Book of Mormons.
Hän on kirjoittanut artikkeleita mm. seuraaviin julkaisuihin:
Häntä ovat palkinneet the Dialogue Foundation, John Whitmer
Historical Association ja the Mormon History Association. |